Hankintaturvaliike,
luotettava asennusliike

Hankintaturvaliike on paikkakunnallaan pitkään toiminut, kokenut ja hyvämaineinen yritys, joilla on takanaan vähintään kaksi vuotta yhteistyötä Scanofficen kanssa. Suomessa on tällä hetkellä noin 45 hankintaturvaliikettä.

Hankintaturvaliike ketju perustettiin yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2007. Ilmalämpöpumppujen myynti oli kasvanut useita vuosia voimakkaasti ja tämä houkutteli alalle kaikenlaisia toimijoita. Alan asetukset ja säännökset eivät myöskään olleet vielä kehittyneet nykyiselle tasolle. Pumppuja myytiin estoitta tee-se-itse asennusmiehille ja muille tahoille, joille ei ollut sähkötyö pätevyyttä tai kylmäasennuslupia.

Vaikka kylmäalan lainsäädäntö on EU-tasolla tiukentunut ja selkiytynyt on alalla edelleen tarvetta erottaa pitkään alalla toimineet ja tuhansia ilmalämpöpumppuja asentaneet yritykset omaksi valiojoukokseen. Pitkää kokemusta ja ammattitaitoa ei voi ostaa, vaan se on hankittava töitä tehden ja ajan kanssa.

Hankintaturvaliikkeen osaava jälleenmyyjä lämpöpumpun parissa

Hankintaturvaliike ketju muodostui alan suurimman ilmalämpöpumppujen maahantuojan Scanoffice Oy:n parhaiden jälleenmyyjien yhteisestä tahdosta. Ketjun alkuperäinen tarkoitus oli erottua alan parhaiden ammattilaisten luotettavaksi ketjuksi, josta on turvallista ostaa tuotteet ja asennuspalvelut.

Hankintaturvaliike-ketju perustettiin vuonna 2007. Kokeneiden toimijoiden ansiosta lämpöpumppujen asennus ja huolto hoituu sujuvasti.

Ammattitaitoinen Hankintaturvaliikkeen asiantuntija mitoittaa pumpun kohteen mukaan ja valitsee sille parhaan sijoituspaikan asunnosta.

Hankintaturvatuote-ilmalämpöpumppujen ja -ilmavesilämpöpumppujen takuu on kolme vuotta ja kompressorin materiaalitakuu peräti viisi vuotta.

Katso tuotteet

Hankintaturvaliikkeiden valikoimista löydät markkinoiden laadukkaimmat tuotteet. Mitsubishi Electric -ilmalämpöpumput ovat paitsi menestyneet erinomaisesti VTT:n testeissä myös keränneet tyytyväisten asiakkaiden luottamuksen.

Mitsubishi Electric on ollut ilma–vesilämpöpumppumarkkinoiden suunnannäyttäjä jo 10 vuoden ajan. Vuosien varrella Hankintaturvaliikkeet ovat toimittaneet lukuisia erilaisia ilma-vesilämpöpumppuratkaisuja. Hankinnan kannattavuudesta johtuen ilma–vesilämpöpumppujen kysyntä Suomen markkinoilla on voimakkaassa kasvussa.

Valikko